Asiakkaalle

Alueen parhaana Energiakumppanina haluamme tarjota Asiakkaalle rakennusten lämmityksen parhaan palvelukokemuksen aina lämmitysratkaisun valinnasta lähtien.

Lähtökohtana on luoda huolettomia ja elinkaarikustannuksiltaan edullisia lämmitysratkaisuja asiakkaidemme rakennuksiin. Lämmitysratkaisut on toteutettavissa niin kaukolämpöverkon alueella kuin myös sen ulkopuolella.

Toimimalla yhdessä asiakkaamme kanssa suunnittelemme asiakkaan rakennukseen parhaiten soveltuvan ja asiakkaan tarpeita parhaiten palvelevan lämmitysratkaisun. Tarvittaessa hyödynnämme apuna laajaa paikallisista asiantuntijoista muodostuvaa kumppanuusverkostoa.

Lisätietoa eri lämmitysratkaisuista löydät alta. Tutustu myös Tietopankista löytyviin Esitteisiin, Ohjeisiin ja Video-oppaisiin.

 


Alueen parhaana Energiakumpanina haluamme tarjota Asiakkaalle rakennusten lämmityksen parhaan palvelukokemuksen koko rakennusten elinkaaren ajan.

Lähtökohtana on tehdä elinkaaripalveluilla asiakkaan lämmitysjärjestelmien käytöstä ja kunnossapidosta entistä huolettomampaa koko rakennusten elinkaaren ajan. Oli kyse sitten lämmitysjärjestelmiin liittyvästä asiantuntija- tai asennustyöstä, meiltä löytyy näihin sopiva palvelu.

Suunnittelemme joustavasti yhdessä asiakkaan kanssa palvelun asiakkaan tarpeita vastaavaksi ja rakennuksen lämmitysjärjestelmään soveltuvaksi. Palveluiden tuottamisessa hyödynnämme laajaa alueellista kumppanuusverkostoa.

Lisätietoa eri palveluista löydät alta. Tutustu myös Tietopankista löytyviin Esitteisiin, Ohjeisiin jaVideo-oppaisiin.