Siirry sisältöön

WiRE tekee rakennuksista älykkäämpiä

Rakennukset ovat vielä tyhmiä

Kadulla kulkiessasi voit havaita yhä useamman ihmisen ranteessa älykellon tai ehkä sellainen löytyy sinunkin ranteestasi.  Älykello antaa käyttäjälleen palautetta esimerkiksi unenlaadusta, otetuista askelista ja päivän aikana kulutetuista kilokaloreista. Kiinteistössä tätä voidaan verrata tilanteeseen, jossa kiinteistö raportoi kiinteistön ylläpidolle suunniteltujen sisäilmaolosuhteiden toteutumisesta ja tähän kulutetun energian määrästä. Tällaiset järjestelmät ovat kuitenkin vielä kiinteistön ylläpidossa erittäin harvinaisia. Jos soitat esimerkiksi työpaikkasi kiinteistöpäällikölle ja kysyt työpaikkasi toteutuneista sisälämpötiloista, joudutaan vastaus hyvin todennäköisesti selvittämään perinteisellä mallilla manuaalisesti mittaamalla – ei siis ollenkaan älykkäästi.

Tutustumalla tarkemmin alla olevaan Motivan energiakatselmukseen ja siinä havaittuihin energiansäästötoimenpiteisiin huomataan, että suurin osa olemassa olevan rakennuskannan energiansäästöpotentiaalista on toteutettavissa pienillä investoinneilla.

Kuva 1. Motivan energiakatselmuksissa havaitut toimenpiteet

Kuva 1. Motivan energiakatselmuksissa havaitut toimenpiteet

 

Perinteinen tarkastustoiminta työlästä ja kallista

Tällä hetkellä kiinteistöjen talotekniikkaa ohjataan tyypillisesti ennalta määritetyillä asetusarvoilla ja aikaohjelmilla, jolloin esimerkiksi valaistus ja ilmanvaihto on kykeneväinen muuttumaan ainoastaan niille ennalta määriteltyjen asetusarvojen puitteissa. Esimerkiksi ilmanvaihtokone käy tyypillisesti yhdellä teholla aikataulun mukaisesti piittaamatta siitä onko tilassa käyttäjiä vai ei. Investoimalla nykyaikaiseen ohjausjärjestelmään voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä, kun automaatiojärjestelmä huomioi säädössä automaattisesti esimerkiksi sisäilmaolosuhteet.

taloyhtiön lämmitysjärjestelmän ohjausjärjestelmä 90-luvun alusta

Kuva 2. tyypillinen vielä käytössä oleva taloyhtiön lämmitysjärjestelmän ohjausjärjestelmä 90-luvun alusta

Ohjausjärjestelmien kehittyminen ja mittauspisteiden lisääntyminen tuo kuitenkin samalla uudenlaisia haasteita talotekniikan toiminnan diagnostiikalle. Yhdessä kiinteistössä voi olla satoja mittauspisteitä, joiden virheetön toiminta vaikuttaa taloteknisten prosessien toimintaan. Huoltomiehen ja asiantuntijan tekemä manuaalinen tarkastustoiminta käy tällöin liian työlääksi ja kalliiksi. Avuksi tarvitaan aivan uudenlaisia ohjelmistoja, jotka tekevät talotekniikan toiminnan diagnostiikkaa 24/7. Automaattinen diagnostiikka nopeuttaa vikojen paikallistamista, helpottaa korjaamaan viat kerralla kuntoon.

 

Keskitetyllä valvonnalla merkittäviä säästöjä

Oikeanlaisilla ohjaus- ja säätötavoilla voidaan optimoida rakennusten käyttämä energia. Tämän takia rakennusautomaation osuus hyvän sisäilmaston osatekijänä tai energiansäästötoimenpiteiden toteuttamisessa on merkittävä. Uusien energiatehokkuusmääräysten myötä rakennusautomaation rooli tulee tulevaisuudessa vain korostumaan. Rakennusten entistä tiiviimmällä integroinnilla energiajärjestelmään ja joustojärjestelmillä voidaan saavuttaa merkittäviä päästövähennyksiä, kun rakennuksessa käytetään energiaa, joka on tuotettu uusiutuvilla tai hukkaenergioilla. Tällöin energia on usein myös kaikkein edullisinta.

Näiden ajatusten pohjalta lähdimme keväällä 2019 edistämään kaupunkikonsernin kiinteistöjen energiatehokkuutta. Perustimme kaupunkikonsernin yhteisvalvomon, josta vastaa kaupungin omistama energiayhtiö Hyvinkään Lämpövoima. Valvomossa kaupunkikonsernin kaikkien kiinteistöjen talotekniikkaa ja energiankäyttöä valvotaan keskitetysti. Kaupunkikonsernin kiinteistöjä ovat esimerkiksi koulut. päiväkodit, kaupungin vuokra-asunnot ja Hyvinkään Wanha Villatehdas. Ratkaisu on Suomessa ainutlaatuinen ja siihen on käynyt tutustumassa useita kuntia ja energiayhtiöitä.

Valvomoon on hankittu uudenlaisia energianhallintaohjelmistoja, säädetty sisälämpötiloja vastaamaan tilojen käyttöä ja laitettu kuntoon esimerkiksi kiinteistöjen ilmanvaihdon säätöjä vastaamaan uusia kuntien sisäilmaverkoston ohjeistuksia.

Energiankulutuksen kehittyminen kaupunkikonsernin kiinteistöissä

Kuva 3. Energiankulutuksen kehittyminen kaupunkikonsernin kiinteistöissä

Hyvät tulokset eivät ole syntyneet itsestään, vaan on tarvittu rohkeutta toteuttaa merkittäviä investointeja uusiin ohjelmistoihin ja ohjausjärjestelmiin, jotka ovat johtaneet parempaan energiatehokkuuteen, ja sitä kautta tehneet rakennuksista ympäristöystävällisempiä. Tarjoamme nyt nämä yhteistyössä Hyvinkään kaupunkikonsernin kanssa kehitetyt ja tuotteistetut palvelukokonaisuudet ja ohjelmistot myös muiden asiakkaidemme käyttöön.

Uusimmat blogikirjoitukset

Kesän 2024 uusi kesätyöntekijämme Lauri Luttinen aloitti työt aloitti meillä toukokuussa. Hän työskentelee osana Kunnossapito-tiimiä ja on ottanut oman työnkuvansa haltuun innokkaasti. Lauri huoltaa kolmena päivänä viikossa Lämpövoiman piha-alueita sekä Sahanmäen toimistolla että lämpökeskuksilla ympäri Hyvinkäätä.
19.08.2024
Tarjoamme tänäkin vuonna kesätyöpaikan kolmelle innokkaalle työntekijälle. He työskentelevät osana Asiakkuus- ja verkostotiimiä sekä Kunnossapitotiimiä. Miten kesätyöt ovat sujuneet? Lue lisää blogista.
13.06.2024
Uusi kaukolämpöasentaja Ville Oksanen haki meille, kun kaveri vinkkasi avoimesta paikasta ja suositteli Lämpövoimaa työnantajana.
24.05.2024
Hyvinkään Lämpövoima juhlii tänä vuonna pyöreitä vuosia. Lokakuun viimeisenä päivänä tulee täyteen 50 vuotta siitä, kun Hyvinkään valtuusto teki päätöksen osakeyhtiön perustamisesta huolehtimaan kaupungin lämmittämisestä. Yhtiön 50-vuotisjuhlavuosi näkyy viestinnässämme ja tapahtumissamme Hyvinkäällä ympäri vuoden.
20.03.2024