Kaukolämpö tuli taloon

60-luvun kerrostalo liittyi kaukolämpöön putkiremontin yhteydessä.

Kaukolämpö tuli taloon

Jakeluverkkomme ulottuvilla sijaitsevien kiinteistöjen on helppo liittyä edulliseen ja huolettomaan kaukolämpöön. Asunto-osakeyhtiö Hämeenkatu 81:ssä toteutimme lämmitystavan muutoksen avaimet käteen -palveluna.

Kuuden asunnon pienkerrostalo valmistui Mustamännistön kaupunginosaan vuonna 1967. Alun perin taloyhtiön lämmitys- ja käyttövesi lämmitettiin öljyllä, sittemmin sähköllä.

Siirtyminen kaukolämpöön tapahtui putkiremontin yhteydessä. Taloyhtiö valtuutti LVI-suunnittelijan kääntymään Lämpövoiman puoleen ja selvittämään, mitä kaukolämpöverkkoon liittyminen maksaisi ja minkälainen vaikutus lämmitystavan muutoksella olisi talon energialaskuun.

Viime vuosina suorasta sähkölämmityksestä oli koitunut taloyhtiölle noin 12 000 euron lasku. Laskimme aiempien vuosien sähkönkulutustietojen perusteella, että kaukolämmössä asukkaat tulisivat maksamaan käytetystä energiasta keskimäärin 5 600 euroa vuodessa. Säästöä tulisi siis yli 6 000 euroa vuodessa tämänhetkisillä energian hinnoilla. Lämmitystavan vaihto maksaisi itsensä takaisin nykykulutuksella noin kolmessa vuodessa.

Energiainvestoinnin helpottamiseksi taloyhtiö haki asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta 18 000 euron avustusta, jossa on huomioitu myös aiemmin tehty ikkunaremontti. Taloyhtiöt, pientalojen omistajat ja ns. ARA-yhteisöt voivat hakea avustuksia asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin vuosina 2020-22.

Hämeenkatu 81:ssä oli selvitetty monia muitakin vaihtoehtoja kaukolämmön ohella. Ilmalämpöpumppu-ajatuksesta luovuttiin, koska ratkaisu olisi vaatinut suuria talon ulkopuolelle sijoitettavia, ääntä pitäviä kompressoreja. Maalämmön rakentamiseen ei olisi puolestaan saanut kaupungilta lupaa, koska kiinteistö sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella. Kaukolämpö nousi kokonaisarvioinnin ykköseksi.

”Olihan se melkoinen tivoli, kun samanaikaisesti uusittiin käyttövesiputkia, tehtiin kaukolämpöliittymää, sukitettiin viemäreitä ja suunniteltiin saunaremonttia. Kaikesta kuitenkin selvittiin, ja rahoituksenkin saimme järjestymään varsin edullisesti”, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Yrjö Karttunen muistelee.

Taloyhtiön edustajana toiminut Yrjö Karttunen (vas.) ja Lämpövoiman Ville Rouvinen pitivät tiiviisti yhteyttä projektin kaikissa vaiheissa.

Sujuvaa yhteistyötä

Lämpövoiman puolelta projektivastaavana toiminut palveluinsinööri Ville Rouvinen katsoo, että lämmitystavan muutoksen yhdistäminen putkiremonttiin oli kustannustehokas ratkaisu. Samankaltaisten urakoiden yhdistämisessä saadaan yleensä merkittäviä kustannussäästöjä aikaiseksi.

Taloyhtiö oli valinnut putkiremontin tekijäksi Riihimäen Öljypoltinhuollon, joka on Lämpövoiman yhteistyöurakoitsija ja jolla on vankka kokemus lämmitystavan muutoksista sekä taloteknisistä asennuksista.

”Sovitimme omat ja urakoitsijan aikataulut yhteen siten, etteivät heidän työnsä viivästyneet meidän takiamme eivätkä meidän työmme heidän takiaan”, Rouvinen kertoo.

Tieto kaukolämpöyhtiön ja putkiurakoitsijan pitkästä yhteistyökokemuksesta oli omiaan rauhoittamaan taloyhtiön hallituksen jäseniä. Ei tarvinnut pelätä, että homma leviää käsiin, vaikka soppaa oli hämmentämässä useampi kokki.

”Pääsin itse aika helpolla. Ainoastaan se harmittaa, ettei tätä tullut tehtyä jo vuosia sitten”, Karttunen myhäilee.

Hän on tyytyväinen hyvin pelanneeseen yhteydenpitoon Lämpövoiman kanssa projektin eri vaiheissa. Muutostyön tekninen toteutus sujui ongelmitta ja ajallaan. Vain liittymän saanti talon edustalle viivästyi viikon verran, mutta kokonaisaikatauluun sillä ei ollut mainittavaa vaikutusta. Kiinteistö kytkettiin kaukolämpöverkkoon heinäkuun lopulla, ja käyttövesiputkiremontti valmistui elokuussa.

Rouvisen mukaan Hämeenkatu 81:n ja sen naapuritalon liittäminen kaukolämpöön palveli verkon kehittämistä laajemminkin.

”Olimme jo pitempään suunnitelleet katujohtoverkkomme laajentamista Hämeenkadulla. Kun nyt saimme kaksi uutta liittyjää mukaan, päätimme tehdä investoinnin Hämeenkadun katujohtoon. Ratkaisu palvelee myös verkoston rakentamisen pitkän tähtäimen suunnitelmaa”.

Karttunen uskoo kaukolämmön olevan kestävä ratkaisu pitkälle tulevaisuuteen.

”Pidän kaukolämpöä siinä mielessä varmana ratkaisuna, että sitä pyörittää iso organisaatio. Olemme turvallisessa sylissä. Ainoa peikko on hinnannousu jossain vaiheessa, mutta epäilen, ettei kaukolämpölasku kasva koskaan yhtä suureksi kuin sähkölasku oli.”

Teksti ja kuvat Pekka Karppinen