Siirry sisältöön

Lämpövarastohankkeen valmistelu eteni suunnitellusti

Suuren lämpövaraston suunnittelu Kulomäen käytöstä poistetulle sorakuopalle eteni hyvin vuoden 2024 aikana. Suuren lämpövaraston tavoitteena on irtautua kokonaan fossiilisista polttoaineista Hyvinkään lämmöntuotannossa ja lisätä hukkalämpöjen hyödyntämistä.

Lämpövarastossa on tarkoitus varastoida sähkökattilalla tuotettua uusiutuvaa lämpöä ja lähialueella syntyviä teollisia hukkalämpöjä. Lämpövaraston koko on 380.000 m3 ja varastoon tullaan varastoimaan puhdasta vesijohtovettä. Kyseessä on maailman suurin ns. maakuoppavarasto ja myös ensimmäinen tätä teknologiaa oleva lämpövarasto Suomessa.

Helmikuussa 2024 yhtiö haki Etelä-Suomen aluehallintovirastolta vesilain mukaista lupaa hankkeelle. Vesilupahakemukseen liitettiin laajat selvitykset ja vaikutusarvioinnit, ja sen käsittely kesti koko vuoden. Osana lupavalmistelua Kulomäen sorakuopalle porattiin huhtikuussa ATES-kaivot ja loppukevään aikana toteutettiin ATES-järjestelmän koepumppaukset hyvin tuloksin. AVI:ta saatiin tammikuun 2025 alkupuolella odotettuja uutisia, kun yhtiö sai vesilain mukaisen luvan lämpövaraston rakentamiselle ja käyttämiselle. Lupapäätös sisältää myös pohjaveden ottamisen ja imeyttämisen ATES-järjestelmän avulla lämmön leviämisen estämiseksi.

Kulomäen maaperää tutkittiin vesilupahakemusta varten

 

Kevään ja kesän 2024 aikana lämpövarastohankkeessa teetettiin tekninen suunnittelu urakoiden kilpailutuksia varten. Suurimpia suunniteltuja kokonaisuuksia olivat maavallit ja -rakenteet, tekniset järjestelmät, lämmönsiirrinrakennus ja kansirakenne. Ennen suunnittelun käynnistämistä varaston purku- ja latausteho kaksinkertaistettiin 60 MW:in. Varaston ajotapasuunnitelmaa myös tarkennettiin siten, että kausivarastomaisesta kertalatauksesta ja -purusta siirryttiin suunnittelemaan jatkuvaan purkuun ja lataukseen teknisesti soveltuvaa varastoa.

Kulomäen alueen asemakaavoitus valmistui kesällä, kun asemakaava hyväksyttiin valtuustossa 17.6 ja se sai lainvoiman elokuussa.

Syksyn aikana käytiin aktiivista vuoropuhelua ja hankintasopimusten valmistelua urakkakilpailutuksiin liittyen. Muita hankkeeseen liittyviä lupia ja päätöksiä sekä maanhankintaa edistettiin myös suunnitelman mukaisesti syksyn aikana.

Vesilupapäätöksen saatua lainvoiman 15.2, hankkeessa seuraavana vaiheena on suurien urakoiden kilpailutus. Hankkeen tekninen suunnittelu on pitkälti tehty jo vuonna 2024, mutta sitä viedään mm. automaation ja putkistojen osalta pidemmälle, jotta myös pienemmillä paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun. Lämpövaraston rakennustöiden suunnitellaan alkavan syksyllä 2025. Lämpövarasto olisi valmiina loppukesällä 2027, jolloin se ladattaisiin ensimmäisen kerran talvea 2027-2028 varten.

 


 

Perustiedot lämpövarastohankkeesta:

  • Lämpövaraston koko: 380.000 m3
  • Sijaintipaikka: Hyvinkää Kulomäki, käytöstä poistettu sorakuoppa
  • Hankkeen tavoitteet: Fossiilisista polttoaineista irtautuminen, polttamalla tuotetun lämmön vähentäminen
  • Aine, johon lämpö varastoidaan: Puhdas vesijohtovesi lämpötilaltaan 40-90 OC
  • Latauslämmön lähde: Lähialueen teolliset hukkalämmöt, sähkökattilalla tuotettava uusiutuva lämpö
  • Kertalatauksen energiamäärä: 18.000 MWh – vastaa 1.000 omakotitalon vuotuista lämmönkulutusta
  • Varaston purku- ja latausteho: 60 MW
  • Hiilidioksidipäästöjen vähennys: Alentaa lämmöntuotannon CO2-päästöjä arviolta 4 400 tonnia/vuosi