Siirry sisältöön

Lämpövaraston vesilupa on saanut lainvoiman

Lämpövarastohanke jatkuu urakoiden kilpailutuksella vesiluvan saatua lainvoiman

Kulomäkeen suunniteltavan lämpövaraston vesilupa on saanut lainvoiman. Vesilupapäätöksestä ei tullut valituksia valitusajan päättymiseen 14.2 mennessä. Hankkeessa seuraavana vaiheena on suurien urakoiden kilpailutus. Hankkeen tekninen suunnittelu on pitkälti tehty jo keväällä ja kesällä 2024, mutta sitä viedään mm. automaation ja putkistojen osalta vähän pidemmälle, jotta myös pienemmillä paikallisilla yrityksillä on mahdollisuus osallistua tarjouskilpailuun. Tekninen suunnittelu on hankittu konsulttityönä, ja siinä yhteistyökumppanina on ollut Ramboll.

Kulomäen lämpövaraston vesilupa on saanut lainvoiman

”Olemme iloisia, että lämpövaraston vesilupa on saanut lainvoiman. Vesiluvan ehdot ovat tiukat ja tarkkailuvelvoitteet laajat, mikä on hyvä asia tällaisissa pioneerihankkeissa. Pääsemme nyt jatkamaan hankkeen toteutuksen valmistelua. Suurissa hankkeissa on aina mahdollisuus, että valitukset viivästyttävät toteutusta jopa useilla vuosilla.” toimitusjohtaja Sanna Kytömäki kommentoi.

Hyvinkään Lämpövoiman tavoitteena on saada hankkeen kilpailutukset ja niihin liittyvät sopimusvalmistelut tehtyä kevään aikana niin, että lämpövarastosta voitaisiin tehdä investointipäätös ennen tulevaa kesää. Rakennustöiden suunnitellaan alkavan syksyllä 2025. Lämpövarasto olisi valmiina loppukesällä 2027, jolloin se ladattaisiin ensimmäisen kerran talvea 2027-2028 varten.

Suuren lämpövaraston tavoitteena on irtautua kokonaan fossiilisista polttoaineista Hyvinkään lämmöntuotannossa. Lämpövarastossa on tarkoitus varastoida sähkökattilalla tuotettua uusiutuvaa lämpöä ja lähialueella syntyviä teollisia hukkalämpöjä.

Hyvinkään Lämpövoima valmistelee samanaikaisesti Hyvinkäälle tulevaisuuden lämmöntuotantostrategiaa, josta on tarkoitus tehdä päätökset myös tämän vuoden aikana. Lämpövarastohanke on keskeinen osa tätä strategista muutosta, jonka tavoitteena 100 %:sti hiilineutraali ja kohtuuhintainen lämpö hyvinkääläisille asukkaille ja yrityksille.

 


 

Perustiedot lämpövarastohankkeesta:

  • Lämpövaraston koko: 380.000 m3
  • Sijaintipaikka: Hyvinkää Kulomäki, käytöstä poistettu sorakuoppa
  • Hankkeen tavoitteet: Fossiilisista polttoaineista irtautuminen, polttamalla tuotetun lämmön vähentäminen
  • Aine, johon lämpö varastoidaan: Puhdas vesijohtovesi lämpötilaltaan 40-90 OC
  • Latauslämmön lähde: Lähialueen teolliset hukkalämmöt, sähkökattilalla tuotettava uusiutuva lämpö
  • Kertalatauksen energiamäärä: 18.000 MWh – vastaa 1.000 omakotitalon vuotuista lämmönkulutusta
  • Varaston purku- ja latausteho: 60 MW
  • Hiilidioksidipäästöjen vähennys: Alentaa lämmöntuotannon CO2-päästöjä arviolta 4 400 tonnia/vuosi