Siirry sisältöön

Kaukolämpöinsinööri Jenni Ukkonen viihtyy monipuolisessa työssä kaukolämmön parissa

Energia-ala vei mukanaan jo lukioikäisenä, ja nyt Jenni Ukkonen hyödyntää monipuolista taustaansa kaukolämpöinsinöörinä Hyvinkään Lämpövoimalla. Tässä haastattelussa Jenni kertoo urapolustaan, nykyisestä työnkuvastaan sekä siitä, mikä tekee työstä energia-alalla kiinnostavaa ja merkityksellistä.

 

Kuka olet ja millainen on työhistoriasi?

Olen Jenni Ukkonen ja olen työskennellyt kaukolämpöinsinöörinä Hyvinkään lämpövoimalla viime vuoden syksystä alkaen. Aikaisemmin työskentelin keskisuuren kaupungin energia-asiantuntijana. Tällöin työtehtäviini kuului kaupungin kiinteistökannan energiatehokkuuden kehitys niin investointien ja käyttöteknisten toimenpiteiden osalta kuin myös uudisrakennus- ja peruskorjaushankkeissa. Lisäksi olen työskennellyt konsulttitehtävissä kiinteistöjen energianhallinnan, energiakatselmustoiminnan ja energiatodistusten parissa.

 

Mikä sai sinut kiinnostumaan työstä Hyvinkään Lämpövoimalla?

Kiinnostuin energia-alasta jo lukioikäisenä pohtiessani tulevia opiskeluvaihtoehtoja, vaikka opintojen jälkeen lähdinkin töihin kiinteistöpuolelle. Nykyisissä työtehtävissä kiinnostuin työn monipuolisuudesta sekä projektinhoitotehtävistä. Oli kiinnostavaa lähteä uudelle alalle, jossa kuitenkin pystyin hyödyntämään aiemmissa töissä ja opinnoissa saatuja oppeja.

Hyvinkään Lämpövoiman kaukolämpöinsinööri Jenni Ukkonen

Miten ensimmäiset kuukauden Lämpövoimalla ovat sujuneet?

Töiden aloitus on mennyt hyvin. Aika on mennyt nopeasti ja työntäyteisesti.

 

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnkuva on monipuolinen sisältäen asiakkaiden kaukolämpömittausten hallintaa ja asiakasprojektien läpivientiä, joita ovat mm. takuusäästö- ja älylämmönjakoprojektien hoito. Lisäksi vastuulleni kuuluu tekninen asiakaspalvelu ja toimin myynnin teknisenä tukena.

 

Mitä odotat uudelta työltäsi?

Odotan uudelta työltä uusien asioiden oppimista ja mielenkiintoisia projekteja. Työ vaatii monien tehtävien ja projektien hoitamista samanaikaisesti, joten on mielenkiintoista haastaa itseään tämän osalta.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Tykkään luonnossa liikkumisesta ja harrastan vapaa-ajalla monipuolisesti liikuntaa. Pitkäaikaisin harrastukseni on jääkiekko, jota pelaan nykyisin harrastetasolla. Tulevana keväänä ajattelin aloittaa polkujuoksun.

 

Millaisissa asioissa asiakas voi ottaa sinuun yhteyttä?

Minuun voi ottaa yhteyttä koskien teknistä asiakaspalvelua sekä aiemmin mainittuihin projekteihin liittyen. Minut tavoittaa teknisen asiakaspalvelun numerosta.

Uusimmat blogikirjoitukset

Hyvinkään Lämpövoiman kesätyöhaku keräsi keväällä 2026 ennätysmäärän hakemuksia, joista suuri osa tuli energia-alan opiskelijoilta. Kesän aikana yhtiössä työskentelevät Juho Helminen valvomossa ja Kasper Nevala asennustiimissä, jossa he pääsevät kartuttamaan käytännön kokemusta energia-alan monipuolisissa tehtävissä.
17.06.2026
Hyvinkään Lämpövoiman kaukolämmön kysyntäjousto auttaa taloyhtiöitä ja yrityksiä pienentämään energiankulutusta älykkään lämmityksen optimoinnin avulla samalla, kun se tukee koko kaukolämpöverkon tehokasta ja vähäpäästöistä toimintaa.
17.06.2026
Hyvinkään Lämpövoimalla työturvallisuus on ennen kaikkea asenne. Vuonna 2025 saavutetut ennätystulokset, ISO 45001 ‑sertifikaatti ja vahva turvallisuuskulttuuri kertovat pitkäjänteisestä työstä ja yhteisestä sitoutumisesta.
25.02.2026
Hyvinkään Lämpövoima jatkaa jouluista perinnettään tukemalla paikallista yhteisöä ja ohjaa tämän vuoden joulumuistamisen Hope Hyvinkäälle, vähävaraisten lapsiperheiden tueksi.
17.12.2025