Taloudellinen vastuu 2024
Toimimme taloudellisesti vastuullisesti
Hyvinkään Lämpövoiman kotipaikka on Hyvinkää. Tavoitteenamme on ylläpitää ja kehittää kaukolämpöliiketoimintaa kannattavasti, ja tuoda markkinoille uusia ja innovatiivisia energiaratkaisuja ja -palveluita Lisäksi tavoitteenamme on tehostaa jatkuvasti toimintaamme, jotta varmistamme palveluidemme kilpailukyvyn myös tulevaisuudessa. Maksamme kaikki veromme Suomeen.
Yhtiön verojalanjälki vuonna 2024
Verojalanjälki kuvaa yrityksen toiminnasta kertyviä verotuloja ja veroluonteisia maksuja yhteiskunnalle. Hyvinkään Lämpövoima maksoi vuonna 2024 veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä yli 3,5 milj. euroa.
Investoimme alueen elinvoimaisuuden hyväksi
Investoimme vuosittain merkittävän summan kaukolämmön jakeluverkon ja oman lämmöntuotantomme kehittämiseen. Investointien tavoitteena on turvata lämmön tuotanto ja jakelu Hyvinkäällä kaikissa tilanteissa, ja vähentää päästöjä panostamalla uusiutuvien ja hukkalämpöjen osuuden kasvattamiseen 100 %:in Hyvinkään lämmönhankinnassa. Vuonna 2024 toteutuneet investoinnit olivat yhteensä 5,1 milj. euroa. Merkittävimmät investoinnit olivat sähkökattilan rakentaminen, kaukolämpöverkon saneeraus, toimistorakennuksen katon uusinta sekä lämpövarastohanke.
Palvelujen hankinta lähialueelta
Yhtiön toiminta on keskittynyt Hyvinkäälle, ja hankimme merkittävän osan käyttämistämme materiaaleista ja palveluista Hyvinkään-Riihimäen alueelta. Paikalliset yhteistyökumppanit ovat meille tärkeitä, jotta varmistamme hyvän ja nopean palvelun asiakkaillemme kaikissa tilanteissa sekä nopean reagoinnin kaukolämpöverkon tai lämpölaitosten vikatilanteissa. Olemme myös merkittävä tuloveron ja osingon maksaja Hyvinkäällä. Vuonna 2024 suora rahallinen vaikutuksemme Hyvinkään talousalueelle oli yli 16 milj. euroa.
Hyvinkään alueen hyväksi vuonna 2024 | milj. € |
---|---|
Ostetut materiaalit ja palvelut Hyvinkään-Riihimäen alueelta | 14,4 |
Yhtiön maksama tulovero | 0,6 |
Yhtiön maksama kiinteistövero | 0,02 |
Omistajalle maksettava osinko* | 0,9 |
Omistajalle maksetut vuokrat ja muut | 0,3 |
Yhteensä | 16,22 |
Osinkojen kehitys
Hyvinkään kaupungille maksettavan osingon määrä on tasaisesti kasvanut vuodesta 2009. Graafissa osingon määrä on esitetty tuloksentekovuoden mukaisesti. Osinko maksetaan seuraavana vuonna varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen jälkeen.