Siirry sisältöön

Asentajatiimin työnjohtajan tehtävässä oppii jatkuvasti uutta

Kuka olet, millainen on työhistoriasi? Kauanko olet ollut Lämpövoimalla?

Olen Olli Syrjä ja toimin asentajatiimin työnjohtajana. Lämpövoimalla olen ollut noin 10 vuotta töissä.

Taloon tulin sähköasentajaksi, mutta nopeasti tuli selväksi, että työhön kuuluu monipuolisesti sähkö-, automaatio-, putki-, hitsaus-, timpurin ja muita mekaanisen puolen töitä. Lisäksi tuurailin satunnaisesti lyhyempiä ja pidempiä jaksoja HLV:n valvomossa. Eli kokemusta ja uuden oppimista on tullut runsaasti.

Ennen sitä tein komennustyötä ympäri Suomea rakentaen sähköasemia plus sitten pienempiä työpätkiä asennustoimintaa talotekniikan parissa ja kesätyöt aikoinaan muuntajahuollossa.

Työnjohtaja Olli Syrjä

Mikä sinut sai kiinnostumaan alasta?

Kaukolämpö oli ennen taloon tuloa aivan vieras käsite ja uudenoppiminen on aina viehättänyt, siksi kai paikka tuntui hyvältä. Lisäksi paikka oli silloin sopivaan aikaan haussa, kun oltiin perustamassa perhettä ja etsinnässä oli ei niin liikkuva työ.

Mitä asentajatiimin työnjohtajan tehtäviin kuuluu? Millainen on normaali työpäiväsi?

Normaalin työpäivän määritteleminen on haastavaa, koska vaihtelu on hyvinkin suurta. Päivät kuluvat asiakkaiden, urakoitsijoiden sekä HLV:n omien asentajien ja laitosten kanssa häärätessä. Luonnollisesti tehtävään kuuluu myös näppäimistön näpyttelyhommia.

Kerro työsi parhaista puolista? Minkä taas koet työssäsi haasteelliseksi?

Työn parhaita puolia on ehdottomasti mahdollisuus oppia koko ajan uutta, vaikka Kauko ja lämpö alkavatkin olla jo tuttuja.

Haasteita töissä riittää varmasti, kun ollaan erilaisten ihmisten ja laitteiden kanssa tekemisissä mutta yleensä haastavista tilanteista tulee myös uutta oppia eniten.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Vapaa aikaa vietän yleensä lasten harrastusten parissa tai arkisissa asioissa. Omia harrastuksia on karsittu lapsiperhearkeen sopivaksi. Kuntosalilla, hiihtämässä tai pyöräilemässä tulee joskus käytyä aamu viiden ja seitsemän välisellä ajalla, mutta suurimman osan päivistä koitan sen ajan käyttää nukkumiseen.

Uusimmat blogikirjoitukset

Hyvinkään Lämpövoiman kesätyöhaku keräsi keväällä 2026 ennätysmäärän hakemuksia, joista suuri osa tuli energia-alan opiskelijoilta. Kesän aikana yhtiössä työskentelevät Juho Helminen valvomossa ja Kasper Nevala asennustiimissä, jossa he pääsevät kartuttamaan käytännön kokemusta energia-alan monipuolisissa tehtävissä.
17.06.2026
Hyvinkään Lämpövoiman kaukolämmön kysyntäjousto auttaa taloyhtiöitä ja yrityksiä pienentämään energiankulutusta älykkään lämmityksen optimoinnin avulla samalla, kun se tukee koko kaukolämpöverkon tehokasta ja vähäpäästöistä toimintaa.
17.06.2026
Energia-ala vei mukanaan jo lukioikäisenä, ja nyt Jenni Ukkonen hyödyntää monipuolista taustaansa kaukolämpöinsinöörinä Hyvinkään Lämpövoimalla. Tässä haastattelussa Jenni kertoo urapolustaan, nykyisestä työnkuvastaan sekä siitä, mikä tekee työstä energia-alalla kiinnostavaa ja merkityksellistä.
16.03.2026
Hyvinkään Lämpövoimalla työturvallisuus on ennen kaikkea asenne. Vuonna 2025 saavutetut ennätystulokset, ISO 45001 ‑sertifikaatti ja vahva turvallisuuskulttuuri kertovat pitkäjänteisestä työstä ja yhteisestä sitoutumisesta.
25.02.2026