Siirry sisältöön

Hyvinkään koulut ja päiväkodit kilpailivat energiansäästössä ja kierrätyksessä

Hyvinkään Lämpövoima Oy ja Hyvinkään kaupunki järjestivät lukuvuoden 2024 aikana kouluille ja päiväkodeille suunnatun energia- ja jätekilpailun

Kilpailun tavoitteena oli lisätä tietoisuutta kestävistä valinnoista sekä kannustaa arjen tekoihin ilmaston hyväksi. Kilpailu käytiin 1.2.2024–31.1.2025, ja siihen osallistui yhteensä seitsemän koulua ja neljä päiväkotia. Energiatehokkuuden ja kierrätyksen lisäksi mukana oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös hävikkiruoan seuranta.

Kilpailun aikana osallistujat pyrkivät vähentämään sähkön ja veden kulutusta sekä kehittämään jätehuoltoa ja lajittelua. Lämmönkulutustakin seurattiin, vaikka siihen vaikuttaminen on kiinteistöjen käyttäjille haastavampaa. Energiankulutuksen tiedot kerättiin Hyvinkään Lämpövoiman valvomopalvelun kautta, ja jätehuollon kehitystä seurattiin jäteyhtiö Kiertokapulan järjestelmän avulla.

Kulutusluvut huomioitiin ainoastaan päiväkotien ja koulujen varsinaisen toiminta-ajan osalta, jotta iltakäyttö ja viikonloppujen mahdolliset vaikutukset eivät vääristäisi tuloksia.

Mukana myös kasvatus ja yhteisöllisyys

Kilpailumenestystä mitattiin kulutuslukujen lisäksi myös laadullisesti. Jokainen osallistunut yksikkö laati raportin vuoden aikana toteuttamistaan toimista: energiansäästötoimista, lajittelun kehittämisestä, kierrätyskampanjoista sekä teemapäivistä ja kestävän kehityksen kasvatuksesta.

Raporteista nousi esiin vaikuttava määrä oivaltavia, innostavia ja yhteisöllisiä tekoja, jotka osoittavat ympäristökasvatuksen olevan vahvasti osa sekä perusopetusta että varhaiskasvatusta Hyvinkäällä.

Palkinnot jaettiin neljälle yksikölle

Kilpailun palkinnot lahjoittivat Hyvinkään kaupungin tilakeskus ja Hyvinkään Lämpövoima Oy. Voittajille myönnettiin 1000 € ja toiseksi sijoittuneille 500 € rahapalkinnot.

Kilpailun tulokset:

  • Hakalantalon koulu – 1. sija koulusarjassa
  • Pohjoispuiston koulu – 2. sija koulusarjassa
  • Hiidenkiukaan päiväkoti – 1. sija päiväkotisarjassa
  • Kruununmaan päiväkoti – 2. sija päiväkotisarjassa

 

Hyvinkään Lämpövoima onnittelee lämpimästi voittajia ja kiittää kaikkia osallistujia – teidän panoksenne tekee arjesta kestävämpää ja vaikuttaa aidosti tulevaisuuteen.

Kuvassa Hyvinkääläiset koulujen ja päiväkotien energiansäästö- ja jätekilpailun voittajat

Kuvassa kilpailussa palkittuja. Vasemmalta Hiidenkiukaan päiväkodin Katri Hautamäki ja Suvi Kettumäki, Kruununmaan päiväkodin Lea Tuominen, Hakalantalon koulun Heidi Laine-Åström ja Pohjoispuiston koulun Pirjo Kujanpää. Kuva: Susanna Jussila.

Uusimmat blogikirjoitukset

Energia-ala vei mukanaan jo lukioikäisenä, ja nyt Jenni Ukkonen hyödyntää monipuolista taustaansa kaukolämpöinsinöörinä Hyvinkään Lämpövoimalla. Tässä haastattelussa Jenni kertoo urapolustaan, nykyisestä työnkuvastaan sekä siitä, mikä tekee työstä energia-alalla kiinnostavaa ja merkityksellistä.
16.03.2026
Hyvinkään Lämpövoimalla työturvallisuus on ennen kaikkea asenne. Vuonna 2025 saavutetut ennätystulokset, ISO 45001 ‑sertifikaatti ja vahva turvallisuuskulttuuri kertovat pitkäjänteisestä työstä ja yhteisestä sitoutumisesta.
25.02.2026
Hyvinkään Lämpövoima jatkaa jouluista perinnettään tukemalla paikallista yhteisöä ja ohjaa tämän vuoden joulumuistamisen Hope Hyvinkäälle, vähävaraisten lapsiperheiden tueksi.
17.12.2025
Jori tekee kaukolämpöasennusten lisäksi sähkö- ja automaatioasennuksia, valvomotyötä ja päivystyksiä. Monipuolinen työ ja jatkuva oppiminen motivoivat häntä pysymään energia-alalla.
13.08.2025