Hyvinkään Lämpövoiman 50-vuotisjuhlavuosi
Hyvinkään Lämpövoima juhlii tänä vuonna pyöreitä vuosia. Lokakuun viimeisenä päivänä tulee täyteen 50 vuotta siitä, kun Hyvinkään valtuusto teki päätöksen osakeyhtiön perustamisesta huolehtimaan kaupungin lämmittämisestä. Yhtiön nimeksi piti alkuaan tulla Hyvinkään kaupungin Lämpö Oy, mutta lopulta yhtiön perustaminen vahvistettiin Kauppa- ja teollisuusministeriössä 10. tammikuuta 1975 nimellä Hyvinkään Lämpövoima Oy. Kaukolämpöverkon rakentaminen aloitettiin Kulomäestä. Ensimmäisenä asiakkaana kaukolämpöverkkoon liitettiin Murrostie 1:ssä sijaitseva omakotitalo 15. syyskuuta 1975. Elokuussa alettiin rakentaa kaukolämpöä Hakalanmäkeen ja lokakuussa kaupungin keskustaan Urheilukadun ympäristöön. Ensimmäisinä vuosina lämmöntuotanto Hyvinkäällä perustui siirrettäviin, öljyllä toimiviin lämpökeskuksiin. Yhtiön kaukolämpöverkko kasvoi ensimmäisinä vuosikymmeninä voimakkaasti ja laajentui uusille asuinalueille.
Vaikka moni asia on muuttunut 50 vuoden aikana, niin yhtiön päätehtävä on säilynyt samana – pidämme Hyvinkään lämpimänä. Yhtiö on historiansa aikana tehnyt rohkeita valintoja, ja vaihtanut päälämmönlähdettään neljä kertaa. Hyvinkään Lämpövoima on koko historiansa ajan ollut Suomessa edelläkävijä lämmitysasioissa ja sitä tukevissa palveluissa. Hyvinkäällä mm. aloitettiin jo 1990-luvulla ensimmäisten joukossa Suomessa tarjoamaan asiakkaille lämmönjakolaitteistojen huoltopalvelua, jonka tavoitteena on varmistaa asiakaslaitteiden toimivuus. Vuosituhannen vaihteessa Hyvinkään Lämpövoima sertifioi laatujärjestelmänsä tiettävästi ensimmäisenä energiayhtiönä Suomessa. Kiinteistöjen olosuhteiden seurantaa ja niiden optimointia varten rakennettu Valvomopalvelu WiRE on ainutlaatuinen palveluratkaisu energiayhtiöiden kehittämien energiatehokkuusratkaisujen joukossa. Sen avulla asiakkaamme ovat saaneet merkittävät säästöt kiinteistöjensä energiatehokkuudessa. Olemme jatkaneet historian viitoittamalla tiellä myös 2020-luvulla. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kulomäen sorakuopalle sijoittuva lämmön kausivarastointihankkeemme, joka on ensimmäinen kyseisen teknologian lämpövarasto Suomessa.
Yhtiön 50-vuotisjuhlavuosi näkyy viestinnässämme ja tapahtumissamme Hyvinkäällä ympäri vuoden. Dosentti Timo Salminen viimeistelee parhaillaan laajaa historiikkia yhtiön 50 ensimmäisestä vuodesta. Historiikki tullaan julkaisemaan syksyllä. Lokakuussa kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan parhaisiin poimintoihin ja tarinoihimme vuosikymmenien varrelta, kun Lämpövoiman 50-vuotisnäyttely avautuu noin kuukauden ajaksi Kauppakeskus Willaan. Kannattaa ottaa seurantaan somekanavamme Facebookissa ja Instagramissa – kerromme niissä tulevista tapahtumistamme, ja nostamme esille kuvia ja tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä.