Siirry sisältöön

Työtehtävät ja työaika muokataan täsmätyökykyiselle työntekijälle yksilöllisesti

Kesän 2024 uusi kesätyöntekijämme Lauri Luttinen aloitti työt aloitti meillä toukokuussa ja työt jatkuvat aina syyskuun puoliväliin asti. Hän työskentelee osana Kunnossapito-tiimiä ja on ottanut oman työnkuvansa haltuun innokkaasti. Lauri huoltaa kolmena päivänä viikossa Lämpövoiman piha-alueita sekä Sahanmäen toimistolla että lämpökeskuksilla ympäri Hyvinkäätä.

Kysyimme Laurilta tunnelmia uudesta työstä.

Mistä sait tietää, että Lämpövoimalla on avoin kesätyöpaikka?

Kuulin työpaikasta Askareen kautta. Mielikuva Lämpövoimasta oli, että tämä voisi olla hyvä työpaikka.

Mitä työtehtäviisi kuuluu?

Pihojen siistimistä, nurmikkojen leikkaamista ja pieniä korjaustöitä Sahanmäen toimistolla sekä lämpökeskuksilla eri puolilla kaupunkia.

Millaisia työkaverit ovat?

Työkaverit ovat tosi mukavaa porukkaa.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

Mökkeilyä, kalastusta ja pyöräilyä.

pihatyöntekijä seisoo tyhjässä suihkulähteessä, vieressään pihatyökaluja

Lauri keskeytti hetkeksi Sahanmäen toimiston edustalla olevan suihkulähteen siivous- ja kunnostustyöt ja poseerasi kameralle.

 

Haastattelimme myös Laurin työvalmentajaa Hyvinkään Askareen Kati Lappalaista.

Mitä Hyvinkään Askare tekee/mikä Askare on?

Askare on vammaispalveluiden päiväaikainen työtoiminta, johon asiakkaat voivat osallistua vamman tai sairauden perusteella. Toiminta on asiakkaalle maksutonta ja suunnitellaan yksilöllisesti, huomioiden hänen tarpeensa. Askare tarjoaa monipuolista toimintaa erilaisilla osastoilla, kuten keittiössä, puhtaanapidossa, tekstiilityössä, alihankinnassa, metallityössä sekä luovassa toiminnassa. Tämä monipuolisuus tukee asiakkaan osallisuutta yhteiskuntaan.

Osa asiakkaista työskentelee Askareen ulkopuolella tuetussa työssä, jossa heillä on työvalmentajan tuki. Työvalmennus perustuu tuetun työn laatukriteereihin, ja sen tavoitteena on auttaa asiakasta työllistymään palkkatyöhön. Työvalmentaja etsii asiakkaalle hänen osaamistaan vastaavia työtehtäviä, joille on todellinen tarve työmarkkinoilla.

Miten yhteistyö on sujunut Hyvinkään Lämpövoiman kanssa?

Yhteistyö on lähtenyt käyntiin erinomaisesti. Kaikki on sujunut hyvin mutkattomasti ja Lämpövoimalla on koko henkilökunta ottanut uuden työntekijän sydämellisesti vastaan. Täytyy sanoa, että olen erittäin iloinen siitä, miten hienoon työpaikkaan, Lauri on päässyt töihin.

Tähän voisin todeta epävirallisesti, että Lämpövoima nimi on ollut suuntaa-antava, työntekijä on otettu koko työyhteisössä lämpimästi vastaan.

Miksi yrityksen kannattaa palkata täsmätyökykyinen työntekijä?

Täsmätyökyky ei tarkoita työkyvyttömyyttä vaan sitä, että työtehtävät ja työaika ovat muokattu työntekijälle yksilöllisesti. Täsmätyökykyisillä henkilöillä on valtavasti osaamista ja motivaatio työtä kohtaan korkealla.

He ovat hyvin tunnollisia ja lojaaleja työntekijöitä. Työyhteisöön he tuovat oman persoonansa ja heillä on halu saada työskennellä osana työyhteisöä ja olla hyödyksi omalla työpanoksellaan.
Meistä kenellä vaan voi elämässä tulla tilanne, jolloin tarvitsemme yksilöllisesti räätälöidyt työtehtävät ja hieman lisätukea työssämme. Tämä ajatus kantaa omassa työssäni ja haluan tukea omia asiakkaitani parhaani mukaan.

Mitä tulee ottaa huomioon työympäristössä, työn organisoinnissa sekä työajoissa, kun yritys palkkaa täsmätyökykyisen henkilön?

On hyvä suunnitella työnaloitus keskustelemalla etukäteen henkilön motivaatiosta, vahvuuksista, osaamisista, mahdollisista rajoitteista sekä sopivasta työajasta.

Työyhteisössä on ennalta hyvä keskustella työtyötehtävistä, jotka ovat suunniteltu uudelle työntekijälle. On hyvä sopia, kuka työpaikalla on henkilö, joka antaa mahdollisia uusia työtehtäviä ja tällä on mahdollista välttää sitä, että työtehtäväpyyntöjä tulee samanaikaisesti monelta taholta. Usein käy myös niin, että työtehtäviä on mahdollista laajentaa, kun työ tulee tutuksi. Tiettyjä rutiineja työskentelyssä on useimmiten tärkeää olla.

Kannattaa hyödyntää työvalmentajan palveluita, jolla usein on hyvä tuntemus työntekijästä. Työvalmentaja osaa myös opastaa työnantajaa palkkaamisen tueksi olemassa olevista tukimuodoista, kuten mahdollisesta palkkatuesta, työkokeilusta tai järjestelytuesta.

Millainen merkitys kesätyöpaikalla on Laurille?

Minun näkemykseni mukaan merkitys on suuri. Laurin kertoman mukaan hän on ollut erittäin tyytyväinen uuteen työnantajaansa.

Millaista tukea Lauri saa kesätyön aikana?

Olen tuntenut Laurin jo useamman vuoden ajan ja tukea suunnitellessani pyrin huomioimaan hänen vahvuutensa sekä myös tuen tarpeensa. Tehtäväni on myös huolehtia niin sanotusta byrokratiasta, että Lauri saa keskittyä itse työhön.

 

Uusimmat blogikirjoitukset

Hyvinkään Lämpövoima Oy ja Hyvinkään kaupunki järjestivät 1.2.2024–31.1.2025 energia- ja jätekilpailun, johon osallistui seitsemän koulua ja neljä päiväkotia. Kyseessä oli jo viides energiansäästökilpailu, mutta jätehuolto-osio oli mukana vasta toista kertaa – ja uutuutena tänä vuonna mukana oli myös hävikkiruoan seuranta.
14.04.2025
On mukava palata vielä hetkeksi vuoden 2024 tunnelmiin ja muistella Hyvinkään Lämpövoiman 50-vuotisjuhlavuoden kohokohtia. Vuosi oli täynnä upeita hetkiä yhdessä henkilöstön, asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja hyvinkääläisten kanssa.
05.03.2025
Joulu on antamisen ja yhteisöllisyyden aikaa, ja tänä vuonna Lämpövoima haluaa tuoda iloa ja hyvinvointia paikallisille lapsille ja nuorille. Yhtiö on päättänyt antaa joulumuistamisena Hyvinkään perusopetuksen viides - ja kuudesluokkalaisten käyttöön ”Hyvän mielen treenivihkoja”, jotka tarjoavat arvokkaita työkaluja mielen hyvinvoinnin tukemiseen ja kehittämiseen.
20.12.2024
Hyvinkään Lämpövoima on ylpeä saadessaan olla mukana tukemassa Hyvinkään Palloseuran tärkeää työtä, jolla mahdollistetaan kaikkien lasten ja nuorten harrastaminen. Olemme sitoutuneet yhteisömme hyvinvoinnin edistämiseen, ja yksi konkreettisista tavoista tehdä sitä on osallistua harrastamisen tukeen – järjestelmään, joka auttaa perheitä, joille harrastamisen kustannukset voivat olla liian suuri taloudellinen haaste.
20.12.2024