Kesätöissä Lämpövoimalla
Tarjoamme tänäkin vuonna kesätyöpaikan kolmelle innokkaalle työntekijälle
Kaksi heistä, Veera Viljanen ja Dani Pullinen, ovatkin Lämpövoimalla jo vanhoja tekijöitä. He molemmat työskentelevät osana Asiakkuus- ja verkostotiimiä. Uuden vahvistuksen saimme Lauri Luttisesta, joka huoltaa Lämpövoiman piha-alueita sekä Sahanmäen toimistolla, että lämpökeskuksissa ympäri Hyvinkäätä.
Kuvissa vasemmalta Dani Pullinen, Veera Viljanen ja Lauri Luttinen
Dani Pullinen kuvailee kesätyötään näin:
”Työnimikkeeltäni toimin tänä vuonna ratkaisumyyjänä. Työtehtävien osalta toimin palovaroitinratkaisun myynnin toteuttamisessa ja suunnittelussa. Myyntitapahtumaprosessin muokkaaminen ja kehitystyö kuuluvat olennaisena osana työpäiviini.
Itselleni kesätyö on ollut todella antoisa koska uuden opettelu on aina kehitystä. Olen huomannut selvää kehittymistä tekemisessäni ja omissa myyntitaidoissa. Käsitykseni myyntityön kokonaisuudesta on myös parantunut, ja olen huomannut jatkuvasti parantavani omalta osaltani prosessia. Tämän tietysti mahdollistaa annetut kohtuullisen vapaat kädet ja luottamus tekemiseeni.
Yleisesti hyvä fiilis ja draivi HLV:llä on ollut syy minkä takia olen tykännyt työskennellä täällä osana hyvää työporukkaa. Teen ohessa maisterinopintojani LUT:issa ja jatkan opintoja syksyllä.”
”Olen Veera Viljanen ja opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinööriksi.
Aloitin työt Lämpövoimalla toukokuussa ja jatkan työskentelyä elokuun loppuun saakka. Toimin teknisenä harjoittelijana ja työtehtäviini kuuluu mm. asiakaskohteiden lämmitystekninen dokumentointi 3D-kameralla, osallistuminen CRM-järjestelmän käyttöönottoon ja kehittämiseen sekä toimiminen muissa avustavissa tehtävissä.
Perusopinnot ovat nyt onnistuneesti paketissa, ja on todella mukava palata tänne töihin! Kesätyö Lämpövoimalla tarjoaa hienon mahdollisuuden soveltaa koulussa oppimiani asioita käytännössä sekä kehittää osaamistani alalta. Syyskuussa aloitan kolmannen vuoden opinnot sekä pääsen syventymään pääaineeseeni, LVI-tekniikkaan.” kertoo Veera Viljanen kesätyöstään Lämpövoimalla.
Uusi kesätyöntekijämme Lauri Luttinen aloitti työt aloitti meillä toukokuussa. Hän työskentelee osana Kunnossapito tiimiä ja on ottanut oman työnkuvansa haltuun innokkaasti. Laurin huoltaa kolmena päivänä viikossa Lämpövoiman piha-alueita sekä Sahanmäen toimistolla että lämpökeskuksilla ympäri Hyvinkäätä.
Laurista teemme oman blogijutun ja haastattelun kesän aikana. Seuraa sivujamme!