Henkilöstövastuu 2023
Henkilöstö on aidosti tärkein voimavaramme
Hyvinkään Lämpövoiman tavoitteena on olla hyvä työnantaja ja haluttu työpaikka. Työllistämme noin 25 energia-alan ammattilaista. Henkilöstömme keski-ikä on 45 vuotta. Meille tärkeää ovat henkilöstön hyvinvointi sekä monitaitoisuus ja osaamisen jatkuva kehittäminen. Kannustamme henkilöstöämme jatkuvaan oppimiseen, ja tarjoamme hyvät mahdollisuudet oman alan jatko-opintoihin työn ohessa. Vuoden 2023 aikana rekrytoimme joukkoomme kaksi uutta asiantuntijaa muualle siirtyneiden henkilöiden tilalle.
Teemme yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa tarjoamalla opiskelijoille harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja. Vuoden 2023 aikana tarjosimme kahdelle opiskelijalle harjoittelupaikan.
Työturvallisuustavoitteiden toteutuminen vuonna 2023
Hyvinkään Lämpövoiman työturvallisuustavoitteena on nolla tapaturmaa ja viime vuonna liityimmekin Nolla Tapaturmaa -foorumin jäseneksi. Päästäksemme tavoitteeseen, tulee turvalliset toimintatavat olla sisäänrakennettuna meidän kaikkien toimintaan. Vuonna 2023 henkilöstömme tekikin yli 50 turvallisuushavaintoa. Joukossa oli myös positiivisia havaintoja, mutta myös suuri määrä havaintoja, joiden korjaamisella on ollut tärkeä vaikutus työympäristömme turvallisuuteen.
Työn riskien tunnistamisen avuksi otimme käyttöön mobiililaitteella täytettävän pikariskiarvion. Pikariskiarvio on nopea ja helppo tapa varmistua ennen työn aloittamista, onko työn vaarat tunnistettu ja toisaalta miten niihin on varauduttu.
Otimme viime vuonna osaksi turvallisuusrutiinejamme muutaman kerran vuodessa suoritettavan johtoryhmän turvallisuuskävelyn. Näissä turvallisuuskävelyissä johtoryhmä sekä työsuojelutoimikunta tarkastavat ja arvioivat yhdessä työskentelypaikan työturvallisuutta. Työsuojelutoimikunta onkin Lämpövoimalla muutoinkin aktiivinen ja kokoontuu säännöllisesti kokoustamaan noin kuusi kertaa vuodessa.
Tavoitteet 2023 | Toteutuminen 2023 |
---|---|
0 sairaspoissaoloon johtanutta tapaturmaa | 1 sairaspoissaoloon johtanut tapaturma |
Vähintään 35 kpl turvallisuushavaintoa | 56 kpl kirjattua turvallisuushavaintoa |
Turvallisuusvartteja pidetään säännöllisesti | Turvallisuusvartteja pidettiin säännöllisesti, yhteensä kymmenen kertaa |
Tyky-toiminta oli aktiivista vuonna 2023
Henkilökunnan työhyvinvoinnin edistämiseksi tarjosimme vuonna 2023 henkilökunnalle vapaaehtoisen mahdollisuuden kehonkoostumuksen sekä työhyvinvoinnin mittaukseen, ja näiden perusteella tapahtuneeseen henkilökohtaiseen valmennukseen.
Tykypäivää vietimme kokkikoulussa Helsingissä. Päivän aikana valmistimme tiimeissä italialaisen monen ruokalajin illallisen. Läsnäolo hyvän ruuan ympärillä ja rento ilmapiiri jättivät kaikille hymyn huulille päivän jälkeen. Henkilöstön virkistystapahtumia järjestettiin vuoden aikana myös useita. Järjestimme mm. toimistolla ensimmäisen AfterWork-tapahtuman ja kävimme Hyvinkään Rockfest-tapahtumassa sekä katsomassa stand-up -komiikkaa. Joulukuussa järjestimme yhtiön eläkeläisille perinteisen joulupuurotilaisuuden. Vuosittain tehtävän työhyvinvointikyselyn tulokset olivat hyvät, ja edelleen parantuneet edellisestä vuodesta.
Yhtiön henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut 2023
25 kpl
Henkilöstön määrä tilikauden lopussa
45 v.
Keski-ikä
2 kpl
Palkattuja harjoittelijoita